Heij!
Tänään on siis ensimmäisen kuvatarinan aika, mutta ennen kuin päästän teidät tarinan pariin, kerron pari asiaa. Oon nyt vihdoin saanut ostettua itelleni oman järkkärin, joten postauksia alkaa tulla tiheämpään :D
Aluksi oli kyllä ihan hirveetä säätöä, kun muistikortti, kone ja kortinlukija ei tehnyt yhteistyötä, mutta tässä sitä nyt ollaan. Kuitenkin, tää kuvatarina avaa teille nyt hieman Annien menneisyyttä, toimintaan päästään siis vasta seuraavassa osassa. Olkaahan hyvä! :3
Picfic; it all starts here [1/2]
Lapsuus
Nostalgiset muistot
Nuoruus
Annie: Minun lapsuuteni? Kutakuinkin normaali, luulisin. Koostui lähinnä kylmistä
illoista....
Annie: ...keksien ja kaakaon tuoksusta....
Annie: ...ja kirjoista. Yksinkertaista, vai mitä?
Annie: Mutta oli siellä yksi pieni virhepilkkukin.
Annie: Syntymästäni asti minulla on ollut kädessäni pitkä, musta arpi.
Annie: Kun ensimmäisen kerran näytin sitä vanhemmilleni, isäni oli vain hyvin hämillään.
Annie: Mutta äitini synkkeni, korotti ääntään ja sanoi:
"Sehän on vain pieni syntymämerkki, älä ala valittamaan. Parempi että unohdat sen."
Annie: Olin siis kiltti tyttö, ja opettelin elämään arven kanssa, vaikka yleensä niin mukavan
ja rauhallisen äitini outo käytös pelottikin minua.
Annie: Koulussa ongelmat kuitenkin alkoivat. Olin hyvin ujo alakoulussa, enkä siksi saanut ollenkaan ystäviä. Kaiken lisäksi jouduin kiusaamisen kohteeksi. "Mikä toi on? Tuo sun kädessä oleva juttu?"
.jpg)
"Tämä? Se on vain arpi, parempi unohtaa se."
"Niin varmaan. Lyön vetoa että se on itsarijälki. Yritit päästä eroon turhasta pienestä elämästäsi. Hah, idiootti, luulitko että päästäisimme sinut noin helpolla?"
"Kuulitteko, kaikki, Annie yrittää paeta surkeaa, yksinäistä pikkuelämäänsä itsarilla. Mutta mehän emme anna hänen tehdä sitä. Me laitamme hänet kärsimään pakoyrityksestä."
Annie: He tekivät kaikenlaisia kamaluuksia. En voinut edes kertoa aikuisille, mitä siitäkin olisi tapahtunut?
Annie: Mutta minä sinnittelin. He ehkä pystyivät loukkaamaan ja satuttamaan, mutta minä en heidän silmiensä edessä murtunut.
Annie: Yläkoulussa kaikki helpottui. Olin edelleen hyvin ujo, mutta pääsin ainakin eroon kiusaajista.
Kukaan ei lähestynyt minua, olin kuin ilmaa. Kai se olikin sitten parempi.
Annie: Eräänä päivänä luokseni tuli kuitenkin tyttö, joka oli erilainen kuin muut.
"Moi, mä oon Sierra. Näin kun sä kävelit yksin, ja ajattelin että jos sä haluat kävellä mun kanssa, niin mulle ainakin sopisi." Jokin hänessä ja hänen ystävällisessä hymyssään herätti minuun lähtemättömän luottamuksen.
Annie: Meistä tuli ystävät. Kerroimme toisillemme kaiken, ja olimme yhdessä joka päivä.
Annie: Yhtenä päivänä olin kuitenkin tavallista alakuloisempi
"Mikä hätänä?"
"Minä..minä olen jättänyt jotain kertomatta..."
"Hmm?"
*näyttää arpeaan* "Tää on ollut mulla koko mun elämän. Anteeksi kun en kertonut. Mä oon vaan ihan viallinen."
"Niinkö?" *hymy nousee huulille*
"Sittenhän meitä on kaksi." *virnistää*
Annie: "Olin sanoinkuvaamattoman helpottunut. En ollut yksin."
"Minä en jätä sinua, minkälaiseksi ikinä tuletkaan. Minä pysyn tässä."
"Lupaatko?"
"Lupaan."
Annie: Olin onnellinen. Löysin jonkun joka välittää, jonkun joka ymmärtää.
Annie: Myöhemmin samana päivänä Sierra löydettiin kuolleena.
Annie: Se oli kamalinta, mitä minulle on ikinä tapahtunut. Kamalempaa kuin arpi tai kiusaajat.
Juuri kun olin löytänyt jonkun, joka välittää. Tunsin hirveää syyllisyyttä ja pelkoa.
Annie: Muutin pois. Se saattaa kuulostaa töykeältä ja välinpitämättömältä, mutta se oli
ainoa keino, jolla sain pidettyä itseni kasassa.
Annie: Nyt asun täällä.
Annie: Luen paljon. Se auttaa viemään minut toiseen maailmaan. Sellaiseen, jossa eläisin mieluummin.
Okei Nälkäpelimaailma on aika huono esimerkki mutta ihan sama.
Annie: Minulla ei ole hajuakaan mihin tämä johtaa. Tämä syyllisyydentuntoinen pakoilu.
Ehkä minä vain asun täällä, ja elän elämäni loppuun kirjoja lukien. Joskus toivon, että joku tulisi.
Että joku tulisi tänne, ja pitäisi minusta huolta. Repäisisi minut irti ja vetäisisi oikeaan maailmaan.
Sellaiseen maailmaan, jossa minä elin pienen hetken, kunnes Sierra kuoli.
